Historia

Joskus 1977-1978. Vielä ei ihan pituus riitä 2CV:n polkimille. Parempi näin, Citikan ajo-ominaisuuksista kun ei aina voi olla ihan varma.

 

 

 

 

Joulukuu 1986. Autokorjaamon pihaa kierrettiin ahkerasti jo 11-vuotiaana 1200:lla Ladalla. Kokemusta kertyi kardaanivetoisesta autosta. Vanteesta päätellen hangessa ollaan oltu.

 

 


Talvi 1989. Lada jälleen. Tämä yksilö hankittiin silloiselta Union huoltoaseman pitäjältä. Edelliseen verratuna "tehdasauto". Korikin oli paljon ehjempi. Ajan saatossa autoon asennettiin kaaret, penkit ja vyöt. Autolla kierrettiin edelleen korjaamon pihaa ja talvella Aurajoen jäällä.

 

 

Toukokuu 1993. Auranmaa-ralli Kyrössä. Jani osallistui ensimmäiseen kilpailuunsa Ismo Nikkilän kartanlukijana. Ajokortti oli saatu vain viikkoa ennen kilpailua. Ilman ongelmia maaliin ja sijoitus 20.

 

 

Elokuu 1994. Seuraava kilpailu oli Telefun Finland-ralli Salossa. Jani istahti Kyösti Yrjänäisen GT Corollan kyytiin. Kisa päättyi heti alkuunsa Kruusilan erikoiskokeelle ulosajon seurauksena. Vasen-oikea yhdistelmässä vauhtia oli yksinkertaisesti liikaa. Vasen meni leveäksi ja seuraavaan oikeaan Corolla ei kääntynyt enää millään. Kisa oli niin lyhyt ettei kuvaakaan saatu.

Lokakuu 2000. Autokuume oli sitä luokkaa, että ainoa lääke oireisiin oli oman auton hankinta. Muutamien puhelinsoittojen jälkeen tie vei Nokialle. Timo Sinisalo oli luopumassa nopeaksi koulutetusta Starletista. Koeajon ja muutaman tunnin "väännön" jälkeen auto ajettiin kärrylle. Starlet vaihtoi omistajaa.

 

Tammikuu 2001. 100-ralli Karjaalla. Janin ja Antin ensimmäinen kilpailu Starletilla. 3 erikoiskokeen rallilla oli mittaa vain n.20 EK kilometriä. Lunta ei ollut juuri ollenkaan ja kisa ajettiin kokonaan pimeällä. Mukavasti ajo sujuikin, tavoitteena oli maaliin pääsy. Sitä ei kuitenkaan nähty, bensapumppu lopetti toimintansa vain 1,5 km ennen viimeisen erikoiskokeen maalia. Mukavasti saatiin kokemusta kuitenkin. Tämän jälkeen kisoja on ajeltu silloin tällöin.